lauantaina, heinäkuuta 08, 2006

Valmistuu, valmistuu...

Serkkuneidin neuleasu on nyt ihan valmis! Ja ajoissa. Madelinen reunuspitsi on valmis, enää siis puuttuu vain hihat.
Uusi työkin toki on aloitettu, autoneuleeksi Branching Out (Knittystä) siitä riivatun wannabe-mohairista, josta tein Fifin ja Leskenlehtihuivinkin. Malli vaikuttaa oikein mukavalta, riittävän helppo autoneuleeksi, mutta riittävän pitkä mallikerta, jottei kyllästy ennen aikojaan.
Uusi Knittykin on sitten ilmestynyt ja hyväksi havaittu, Baudelaire-sukat päässevät puikoille jossakin vaiheessa. Uudessa Modassa ja Kauneimmissa käsitöissäkin oli muutama malli, jotka haluaisivat päästä puikoilleni... On vain liian vähän aikaa (ja lankarahaa). Äsken tilasin Suomalainen.comista itselleni Sukkasillaan-kirjan, ostin saman opuksen äidilleni synttärilahjaksi ja nyt haluan ikioman...

tiistaina, heinäkuuta 04, 2006

Mekko naista myöten

Tämä päivä on ollut pelkkää mintunvihreää mekkoa tangosomistein. Nyt mekko on jo niin pitkällä, että puuttuu vain helmaosasta parikymmentä senttiä, pelkkää sileää oikeaa pyöröpuikoilla. Ei siis vaadi kovin paljon aivosolujen rääkkäystä... Kolttu on siis varsin sopivaa neulottavaa myös illan jalkapallovälierän aikana!
On tuo Tango ihme lankaa, parin kerroksen raidoilla saa tavallisesta yksinkertaisesta taaperon mekosta todella naisellisen "leningin"! Toivottavasti saajalla on mekolle käyttöä.
Madeline siis on ollut aivan oman onnensa nojassa tämän päivän. Maistuupa sitten sekin, jahka tuo mekko valmistuu, kolmosen puikoilla...

maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Tangoa ja lankoja

Tämän päivän olen keskittynyt merimiesmekkoon, miehusta on käytännössä valmis. Kappale näyttää tekovaiheessa hyvin "mielenkiintoiselta", mutta ei näemmä kannattanut menettää uskoaan, ihan mekon yläosalta se nyt näyttää. Merimieshenkeen kuuluvat raidat teen tuohon mintunvihreään Wooliin valkoisella Novitan Tangolla. Tulee vähän naisellisuutta kehiin! Ja saanpa noita Tangojakin käytettyä, minä en oikein ole hapsulangoista neulovaa tyyppiä...
Tilasin Ninniltä kahta sorttia lankaa, niitä kumpaakin on eri blogeissa kovasti kehuttu, mutta en sen tarkemmin niistä tässä vaiheessa kerro... Huivivaihdolla on osuutta asiaan tässä salamyhkäisyydessä...

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2006

Juhlan aihetta!

Jo yli tuhat kävijää Villa&silkissä! Eläköön, eläköön! Kas tässä, virtuaalista mansikkakakkua (luomua, tottakai) ja suomalaista marjakuohuviiniä. Kippis kaikille!

Viikonloppuna sain leskenlehtihuivin langanpäiden päättelyä ja pingotusta vaille valmiiksi ja Madelinen reunuspitsi edistyy hyvää vauhtia. Hämärä toive olisi, että saisin Madelinen ylleni ensi sunnuntain rippijuhliin...

Vauvanpeiton huovutuspesu onnistui hyvin, tosin piti äkkiä tilata Myllymuksuilta isompi pala bambucollegea, peitosta tuli isompi kuin ajattelin. Mutta on se kaunis...

Huivivaihtohuivin materiaalikin on jo melkein päätetty, mutta ei siitä sen enempää, jos vaikka Asianomainen sattuisi käymään kurkkimassa. ;-)