Onpa kulunut aikaa siitä, kun viimeksi päivitin. Päivityslamaa on aiheuttanut etenkin kadonneeksi todettu lähetys Secret Palilleni Kanadaan. Lähetin tuon vielä maksikirjeenä,, sillä hinta oli huomattavasti halvempi kuin vastaavan painoisella paketilla. Lähetin SP:lleni loppupaketin sitten ihan pakettina, se ehti perille viikossa. Suomen Postin järjestelmistä ei vastaavaa lähetystä löytynyt, eli maksikirjeeni on kadonnut Kanadassa. Se niistä langoista ja lehdistä sitten.
Sitten iloisempiin asioihin! Pots and Flowers-pitsisukkani ovat valmiit ja ihanat! Mieheni sukat Nalle Colorista ovat niin ikään valmistuneet ja IhanItsen vinkeillä sain poimittua silmukat kantalapun reunasta siististi! Lahjoiksi eri ihmisille olen myös väsännyt kolme Rinsessa-settiä, yhden punaisesta Nallesta, yhden luonnonvalkoisesta Nallesta ja yhden lumivalkeasta Woolista.
Osallistun myös Nordisk Hemmelig Venniin ja eilen sain uskomattoman ihanan paketin Norjasta: huiviohjeen, vyyhdin ruskeaa pätkävärjättyä villalankaa ja sokerina pohjalla kolme kerää Welcommen mohairsilkkilankaa (88%/12%)! En ole eläissäni nähnyt noin pehmeää ja suloista lankaa!
Lankahamstereihin osallistun myös ja olen valmistautunut asiaankuuluvalla tavalla Huuto.Netin ja eri blogien myyntisivujen avulla. Huomenna se siis alkaa, samoin kuin Salainen Neuleystäväkin...
It's been ages since I blogged last. Main reason for my depression has been lost package (sent as maxiletter) for my Secret Pal to Canada. Finland Post couldn't find it, so it has to have been lost in Canada. That's so sad...
Then some happier things! I have finished my perfect Pots'n Flowers Lace Socks, my husband's traditional socks and three sets of hat&fingerless gloves as gifts!
I'm participating also in Nordic Secret Pal and yesterday I received the most wonderful package with a shawl pattern, a skein of Estonian wool and the most soft and fabulous three balls of Welcomme mohair&silk yarn! Thank you Ragnhild!
Tomorrow starts Finnish Secret Pal and Finnish Knit from your Stash... I have prepared myself very well for both of them!
keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007
maanantaina, tammikuuta 08, 2007
Sukkia / Socks
Toinenkin Pots'n Flowers Lace-sukka valmistui eilen, mutta saman tien purin ensimmäiseksi valmistuneen kutoakseni sen uudelleen. Toinen sukka onnistui loistavasti, kaipa tuo vaativahko mallineule vaati "sukallisen" totutteluaikaa. Vyyhtesin purkulangat ja kostutin ne ja nyt tämän päivän ne saavet kuivua rauhassa. Välityöksi aloitin vanhemmalle pojalle villasukat keltaisesta seiskaveikasta. Herra sai itse valita värin, raitoja hän ei halunnut tällä kertaa. Malli on se vanha iankaikkinen perussukka, tosin ajattelin jalan päällykseen tehdä joustinneuletta. Ensi kerralla taas enemmän, hei siihen saakka!
I finished another Pots'n Flowers Lace Sock yesterday, but frogged the first one to re-knit it. Another sock is perfect, I think that the pretty demanding pattern required one sock for me to get to know it. I gave frogged yarns a bath and now they're drying. In the meanwhile I'll knit socks for my older son from yellow Seitsemän Veljestä. He chose the colour himelf, he didn't want any stripes this time. The socks are The One And Only Traditional Socks, I'll think to make on the foot of the sock some rib.
Next time a little bit more, see you then!

perjantaina, tammikuuta 05, 2007
Tutkmus / Investigation
Kiinni jäit!!!
Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen.
Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat.
Catched you!
Because you're eeading this text, it means that you have to write a comment. Comment what ever you want, just do it.
Put this text in your blog and catch everyone reading your blog.

Ostoksia / Shopping
Vuoden ensimmäiset langat on sitten ostettu, 2950 grammaa... Rakas puolisoni valitsi itselleen sukkalagaksi sinikirjavaa Nalle Coloria pari päivää sitten. Tänään ostin perheen miesväen sukkia varten Seitsemää Veljestä neljä kerää: peruspunaista, -sinistä-, -keltaista ja -vihreää. Mielestäni raavas mieskin voi käyttää muunkinvärisiä villasukkia kuin sinisiä tai harmaita...
Sitten kävin shoppailemassa Novitaklubin lankakaupasta 2200 grammaa vaaleanlilaa Isoveljeä (oli ALESSA!). Mieheni paras ystävä avioitui poikansa rippijuhlien yhteydessä viime toukokuussa kertomatta asiasta etukäteen, joten häälahjakin jäi tuolloin hankkimatta. Nyt sain kuningasajatuksen neuloa heille puserot (Suuren Käsityölehden uusimman numeron palmikkopuserot) yksivuotishääpäivälahjaksi. Langaksi valitsin tuon Isoveljen helppohoitoisuuden vuoksi, Rowanin Natural Silk Aran olisi vaatinut käsinpesua (olisi se kyllä ollut lankana tosi ihanaa...)
Pots'n Flowers Lace-sukkia olen neulonut ahkerasti. toinen sukka on valmis ja toisestakin on varsi valmiina. Yritin napakoittaa neulejälkeä hieman toisessa sukassa ja hyvin olen onnistunut. Voi vielä käydä niin, että puran tuon ensimmäisen sukan ja neulon uudelleen, näistä sukista pitää tulla täydelliset!
I have made the first investments in yarns, 2950 grams... My beloved husband chose blue Nalle Colori for his socks a couple of days ago. Today I bought 4x150 g Seitsemän Veljestä for socks for my three men, basic red, blue, yellow and green. In my opinion men can wear also other coloured socks than blue or grey...
Then I went shopping in www.novitaklubi.fi, 2200 grams mauve Isoveli (it was in SALE!). My husband's best friend got married last May at his son's confirmation party without telling about the wedding in advance, so they didn't get any wedding present. Now I got a brilliant idea of making them sweaters for their first anniversary (cable sweaters from Suuri Käsityölehti 1/07). I chose the yarn, because it's superwash, Rowan Natural Silk Aran would have needed hand wash (it would have been lovely to knit, though...)
I've been knitting Pots'n Flowers Lace Socks intensively. First one is ready and the other has Top band and body. I tried to tighten my knitting a little bit for the second sock and I have succeeded! So it may be that I'll rip the first sock and re-knit it, these socks have to be perfect!

tiistaina, tammikuuta 02, 2007
Hyvää Uutta Vuotta! / Happy New Year!
Eilen jäi virallinen uudenvuodenpostaus tekemättä, sillä Oikea Elämä kutsui. Olimme uudenvuodenkahvilla isomummin luona (kyllä, seurasimme presidentin uudenvuodenpuheen) ja iltapäivän ja illan vanhempieni luona katsomassa mäkihyppyä ja muuta sellaista. Mahtaisikohan uusi vyosi alkaakaan, ellei kuulisi presidentin puhetta tai näkisi Garmisch-Partenkirchenin mäkikisaa...
Pots'n Flowers Lace-sukka on hyvässä alussa, toisen sukan varsi on jo valmis! Pitsikuvio on haastava, muttei mitenkään mahdoton. Lanka muodostaa itsekseen kivoja noin kolmen kerroksen raitoja, vuorotellen punaisia ja valko-harmaita. Englanniksi neulominen on mukavaa, vaikka toki vaatii enemmän aivotyötä, etteivät increase ja decrease mene väärinpäin...
Tänään aion tutustua kantapään ihmeelliseen maailmaan, ohjeessa käytetään jätelankaa ja itse kantapää rustataan vasta koko muun sukan valmistuttua. En ole ennen tutustunut moiseen tekniikkaan. Vaikuttaa mielenkiintoiselta!
Yesterday I didn't have time to make The Official New Year Post, because IRL needed me. We were with my grandmother's and then with my parents'. We watched TV for President's New Year speech and Garmisch-Partenkirchen Ski-Jump. I doubt a New Year could ever start without watching them.
Pots'n Flowers Lace-Sock is very WIP. I have finished the Top Band and Body for sock. 1! The lace pattern is demanding, but not impossible. The yarn makes beautiful about 3 rows stripes (red and white/grey). Knitting in english is fun, of course my brains need to work harder than when I'm knitting in Finnish, so that I don't mess increase and decrease-terms...
Today I'm going to go to The Wonderful World of Heel! I've never made a heel, where the stitches are knitted with a waste yarn and the heel itself is knitted, when the whole sock is otherwise ready. Seems interesting!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)